Taisteluvoitto Naarasleijonista 2-sarjan jatkuessa
PuMa N2: 2-sarjaJulkaistu: 09.11.2021 00.39

Taisteluvoitto Naarasleijonista 2-sarjan jatkuessa

Naisten 2-sarjan ylemmät jatkopelit jatkuivat kotiottelun merkeissä heti maanantaina 8.11.2021. Edellisenä päivänä sekä Puma että vieraaksi saapunut Nale olivat hävinneet sarjavaiheen ensimmäisen ottelunsa suoraan 3-0. Tänään jompi kumpi saisi näin ollen avausvoittonsa.

Lähtötilanne otteluun oli eilistäkin haastavampi sairastuvan saatua lisävahvistusta yön ja päivän edetessä mutta onneksi kentällekin saatiin vahvistusta Puman laajasta junnurosterista. Maria tuli avuksi ja pelasikin hienosti esimmäisen 2-sarjapelinsä!

Alkuerä oli kotijoukkueen juhlaa ja läpi ottelun hyvin pelanneet yleispelaajat Sara ja Ilba pääsivät vauhtiin. Kaikki näytti ehkä liiankin hyvältä, sillä tilanteessa 19-9 ote alkoi lipsua. Yhtäkkiä taulu näytti lukemia 19-16, 20-19. Puma pääsi vielä selkeään 23-19 johtoon mutta sekään ei tänään riittänyt vaan Nale tuli rinnalle ja ohi, ottaen omansa heti ensimmäisessä eräpallossaan 23-25.

Tämä ei nuorta joukkuetta lannistanut vaan toisessa erässä kuljettiin rinta rinnan puolin ja toisin 1-2 pisteen johtoasemassa. Kotijoukkueen hahmona erässä uurasti pisteiden valossa Sara mutta koko joukkuetta tänäänkin tarvittiin jokaisessa pallossa. Puma pystyi hoitelemaan Nalen ensimmäisen eräpallon, kokeilemaan itsekin erävoittoa mutta toisella yrittämällä vieraat onnistuivat jatkopalloilla 26-28.

Edes kaksi tiukkaa erätappiota ei pumalaisia hetkauttanut. Kolmannessa apuja saatiin jo vastustajakin lukuisista omista virheistä mutta kaikki pisteet lasketaan. Oma nosto pysyi kasassa libero Miljan johdolla. Emilia viimeisteli selkeän erävoiton 25-17.

Tiukka vääntö palasi kentälle neljännessä. Rinta rinnan edeten päädyttiin ennen pitkään yhden pisteen erolla eräpalloon ja se kelpasi kotijoukkueelle kerrasta. Tilanne 2-2.

Viides erä käynnistyi Ninan, ottelussa jo kovin tutuksi tulleeseen, kaappitorjunnan ja Saran parin ässän siivittämänä kotijoukkueen tahdissa lukemiin 4-0. Vaikka Nale päästettiin vielä kahden pisteen päähän, oli erän lopussa Ainon syöttövuoro vieraille viimeinen niitti ja Puma marssi erän voittoon 15-6 ja otteluvoittoon tiukasti 3-2.

Ottelun pöytäkirja

Pelit jatkuvat kivikovan Salpiksen saapuessa tasan viikon päästä Lehtoon 15.11.2021. Yleisö, tervetuloa!