Tästä löytyy muistilista joukkueen vastuuhenkilölle (jojo), kun on järjestettävä kotiturnaus.

  • Yleisesti kaikki juniorisarjojen mini-ikäisten kotiturnaukset pyritään pelaamaan Puistolan Urheilutalolla lauantaisin klo 9–15.30 välillä tai sunnuntaisin klo 13–18.30. Sunnuntain turnauksien osalta on otettava huomioon mahdolliset pitkämatkalaiset, jotka eivät saa pelata klo 17 jälkeen. Hyvä idea on järjestää turnauksia yhdessä. Lauantaipäivälle mahtuu hyvinkin kaksi mini-ikäisten turnausta pelattavaksi limittäin. Puistolan urheilutalo menee pois käytöstä maaliskuun alusta 2025 purkamisen takia.
  • C-A-ikäisten turnaukset pelataan Viikin Norssilla lauantaisin ja sunnuntaisin. Sunnuntain turnaukset on sovitettava mahdollisten 2-sarjapelien kanssa. Lisäksi Lehto-areena on käytettävissä lauantaisin C-A-ikäisten turnauksiin.
  • Pidemmät ja ison kentän turnaukset on soviteltava seuran salivastaavien kanssa (C-A-ikäisten osalta Satu Lehto ja mini-ikäisten osalta Jouni Lind, yhteystiedot täällä), mikä kulloinkin on järkevin vaihtoehto. Puistolan salin jatkoaikaa ei saa kuin pari kertaa vuodessa.
  • Aikuissarjapelejä pelataan lähtökohtaisesti omilla harkkavuoroilla tai Viikin Norssilla viikonloppuisin. Junioriturnaukset ovat kuitenkin aina ensisijainen salinkäyttäjä ja aikuissarjapelit sovitetaan ajankohtiin, jolloin ei ole junioriturnauksia. Kun tarvitset salia viikonlopuksi, tarkista salivuorotilanne viikonloppulistasta ja laita viesti salitarpeesta salivuorovastaaville.

Muistilista

  • Sovi salinkäytöstä PuMan salivastaavan kanssa. Käyttöoikeus vahvistetaan nettisivuille: Viikonloppuvuorot - Google Sheets
  • Jos et itse ole turnausvastaava, sovi tehtävään pätevä henkilö. Turnausvastaava vetää turnauksen teknisen palaverin, huolehtii turnauksen yleisestä sujumisesta ja huolehtii sähköisestä turnausyhteenvedosta. Turnausvastaavan tulee tarvittaessa kerrata kilpailusäännöt, jotta tuntee ne.
  • Suunnittele turnauksen aikataulu. Laita pelien ajat ja paikat tulospalveluun. Kutsupohja löytyy myös sieltä oman joukkueen tiedoista. Lähetä kutsu turnaukseen tuleville joukkueille, tarkenna siinä tarvittaessa turnauspaikan pysäköinti- ja sisäänpääsyohjetta. Pitkämatkalaisille tarjotaan majoitusta PuMan sponsorisopimuksen mukaisesti Hotelli Tikkurilassa. Turnauskutsu laskee automaattisesti myös matkatasaukset, jotka Lentopalloliitto hoitaa kauden lopussa.
  • Hanki tuomarit ja muista, että mini-ikäisten turnauksissa tuomarilla pitää olla vähintään nuorisotuomarikoulutus ja C-A-ikäisten turnauksessa tuomarilisenssi. Pumalaiset tuomarit yhteystietoineen on listattu: listat löytyvät jojojen materiaalipankista. Korosta, että jokainen tuomari tuo turnaukseen oman pillin ja palkkion maksuun tarvitaan verokortti ja oma tilinumero. C-A-ikäisten turnausten osalta ilmoita tuomari tuomarinimeäjälle: Jenni Kärkkäinen jenni.karkkainen@hotmail.com p. 040 314 3562. Mini-ikäisten tuomareina toimivat yleensä ikäluokkaa vanhemmat juniorit tai turnauksessa lepovuorossa olevan joukkueen koulutettu tuomari. Jojojen materiaalipankista löytyy lista yhteystietoineen pumalaisista koulutuksen käyneistä nuorisotuomareista. Suosimme, että kauden aikana kaikilla olisi mahdollisuus päästä tuomaroimaan, joten kysykää eri henkilöitä tehtäviin. Mini-ikäisten turnauksissa ja C-B-alapooliturnauksissa voidaan käyttää aloittaville tuomareille PuMan määrittelemiä suosituskorvaustaksoja, jos näin sopii tuomarin kanssa; kyse on samalla koulutustoiminnasta, josta itse tuomari hyötyy kehityksen kautta. Lisenssin omaaville turmareille maksetaan heidän tekemän laskun mukaan, mitä ohjeistaa liiton vahvistamat tuomaripalkkiosuositukset, nuoret/aikuiset.
    • Tuomarit täyttävät tuomaripalkkiolaskun, johon järjestävän joukkueen jojo (tai turnausvastaava) lisää tiedon kustannuspaikasta sekä hyväksymismerkinnän (+nimen selvennys). Tuomarilasku toimitetaan välittömästi pelipäivän jälkeen pdf-tiedostoksi skannattuna kirjanpitäjälle osoitteeseen laskut@puma-volley.fi. Nimeä tuomarikuitti (pdf-tiedosto) seuraavalla tavalla: "Tuomarin sukunimi-etunimi ottelu/turnauspäivämäärä ilman vuosilukua (kk pp) kustannuspaikka joukkueen jojon nimi" (malli Torkkeli Heikki 1008 A3t Jonna Niemi). Tuomaripalkkion maksamista varten tarvitaan myös tuomarin verokortti, ellei sitä ole jo aiemmin toimitettu kirjanpitäjälle.
    • PuMalla on nuorille tuomareille tehty oma suositustaksa, joka on hieman alempi mini-ikäisten turnauksessa ja C-B-ikäisten alapooliturnauksessa kuin mikä on yleinen tuomaripalkkio. Ajatuksena on, että seuran sisällä autamme toisiamme.
  • Hanki kirjurit, mieluusti 2 jokaiselle kentälle. Laita toimitsijoille pöytäkirjakoodi näkyville (tullut sarjailmoittautumisen yhteydessä). Kirjureina voivat toimia pelaajien huoltajat tai toisen ikäluokan junioripelaajat. Järjestä tarvittaessa opastusta sähköisen pöytäkirjan käyttöön. Kirjurointia varten tulosta otteluohjelmat kirjuripöydille ja seinälle. On hyvä olla varalta myös paperinen pöytäkirja, jos sähköinen kirjurointi ei toimi. C-A-ikäisten turnauksissa kirjureilla on lisäksi tilastointitehtävä.
  • Sovi kuka on turnauksen kioskivastaava, mistä myyntituotteet hankitaan ja kuka ne hankkii. Varmista turnausta edeltävällä viikolla, että kioskilla on kaikkea tarvittavaa. Jos seuran tarjoamista tarvikkeista (kahvi, maito, sokeri, kupit, lautaset, lusikat) puuttuu jotakin, ilmoita puutteista seuran kioskivastaavalle.
    • Turnauskioskin toimintaohjeet ja elintarvikehygieniaohje löytyvät Puistolan Urheilutalon kioskilta ja Viikin Norssin kopista. Avaimen Puistolan kioskiin ja kaappeihin sekä Norssille saat valmennusvastaavalta. Lehdossa toimitaan koodeilla.
    • Hanki käteistä rahaa vaihtokassaksi. Puistolan Urheilutalon kioskin lukitussa kaapissa on pohjakassa, jossa on päivän päättyessä oltava yhtä paljon rahaa kuin ennen turnaustakin.
    • Pyydä kioskimyyntiä varten turnausta järjestävän joukkueen kustannuspaikalle oma MobilePay-lyhytnumero, jos sellaista ei ole vielä kauden aikana pyydetty. Numero pyydetään osoitteesta laskut@puma-volley.fi. Numero on hyvä pyytää ainakin viikkoa ennen turnausta.
    • Ohjeet kioskitulon tilitykseen Jopoxilla tai tilisiirrolla ovat taloushallinnon lomaketiedostossa.
    • Hinnastopohja kioskimyyntiin löytyy jojojen materiaalipankista
  • Turnausta varten saliin tulee laittaa verkot oikeille korkeuksille, kirjuripöydät ja pistetaulut, tuomaritelineet ison kentän peleihin, pillit, vaihtopenkkituolit ja katsomotilat. Kentät tulee numeroida, pukuhuoneet merkitä joukkueille ja ulko-oveen laittaa turnauksen tiedot. Seinälle tarvitaan tulosjuliste ja kioskille pöydät. Sovi talkoilijat ja ohjeista heidät, jotta turnauksen pystytys ja purku menevät sujuvasti.
  • Kopioi ja leikkaa valmiiksi C-A-ikäisten turnauksiin syöttöjärjestyslipukkeita. Lipukkeet voi jakaa ennen turnauksen alkua kirjuripöydille.
  • Varmista, että ensiaputarvikkeita on olemassa ja nopeasti saatavilla turnauksen ajan. Turnausvastaava katsoo yleisen turvallisuuden päälle, ettei lattioilla ole liukuvia tolppajuuren kansia tai kentän laidoilla ylimääräisiä palloja vapaana.
  • C-A-sarjoissa on pakollisena tehtävänä striimaukset Lentis-TV:hen; sovi striimausvastaava. PuMalla on Lehdossa neljä tablettia striimauksiin ja muille saleille kaksi. Saleilta löytyy jalustat. Striimausohjeet löytyvät täältä.
  • Turnauksen alussa on pidettävä tekninen palaveri ja sen kelloaika on ilmoitettava turnauskutsutta: ohjeistus. Teknisestä palaverista täytetään yhteenvetolomake, joka on säilytettävä sarjakauden ajan. Lomakkeen voi täyttää sähköisesti tai paperiversiona.
  • Jos kotiturnaukseen haluaa järjestää ruokatarjoilun, niin yksi vaihtoehto on Mehiläisen ateriapalvelu.
  • Iloista ilmettä ja hymyä omiin turnauksiin! Ota valokuvia turnauksesta ja joukkueesta. Tee tai teetätä junioreilla nettisivulle turnausuutinen. Finaaleihin otetaan mukaan PuMan lippu. Käytä PuMan valmentajapaitaa, mahdollisia PuMan verkkareita ja muita seuravaatteita.
  • Turnausvastaava vastaa siitä, että aikuiset (yleisö) eivät käytä nuorten tapahtumissa sopimatonta kieltä, eivät huutele tuomareille, eivätkä ylipäätään puutu pelitapahtumiin. Tarvittaessa turnausvastaava käy puhuttamassa huonosta kielenkäytöstä ja jopa pyytään huonosti käyttäytyvän yleisön poistumaan salista.

Neuvoja turnauksen järjestämiseen voi kysyä kokeneemmilta turnausjärjestäjiltä, joita löytää esimerkiksi jojojen Whatsapp-ryhmästä.