Naisten 2-sarjan toinen otteluviikko täynnä tapahtumia
Julkaistu: 13.10.2021 13.18

Naisten 2-sarjan toinen otteluviikko täynnä tapahtumia

Lokakuun ensimmäinen kokonainen viikko tarjosi Puman 2-sarjajoukkueille kahden pelin viikon.

N3-joukkueen tiistaisen avauspelin jälkeen joukkue suuntasi sunnuntaina 10.10.2021 aina yhtä haastavalle Kisahallin parketille NaLe2-joukkueen kutsumana. Ottelun alkupuolisko oli nuorelle joukkueellemme haastava erityisesti vastaanoton osalta eikä vastustajan tarvinnut syöttöruudun lisäksi juuri näyttää osaamistaan. Toisen erän edetessä vastaanotto alkoi pikku hiljaa parantua ja lukemat siinä samalla.

Kolmannessa erässä momentum siirtyi Pumalle puolivälin tienoilla eikä hankittua johtoasemaa luovutettu NaLelle enää sen erän aikana. NaLen yritykset eivät tuottaneet tulosta edes vaihtoruletin avulla. Oma uskallus unohtui kuitenkin neljännen erän edetessä ja lopulta neljäs erä aika selkein lukemin kotijoukkueelle. NaLe 2 - Puma 3 päättyi 3-1.

Tapanilan Erän 1-joukkueen vieraaksi tiistaina 5.10.2021 asteli Puma 2. Joukkue ei yltänyt parhaaseensa vaan joutui taipumaan Erälle suoraan 3-0. Varsinkin ensimmäisessä erässä oli mahdollisuudet erilaiseenkin tulokseen mutta Erä oli vahvempi. Erä 1 - Puma 2 tuloksena 3-0.

Uusi mahdollisuus oman pelin parantamiseen oli edessä heti sunnuntaina Myyrmäessä. VanLella oli tarjota kunnon sali varsinkin syöttöruutua ajatellen ja erityisesi Edona Uka käytti tämän hyödykseen lukemattomien ässien kera. Ottelu oli Puman hallinnassa kaksi ensimmäistä erää. Kolmannessa päästettiin VanLe mukaan peliin omilla lukuisilla hyökkäysvirheillä. Hienosti tytöt kuitenkin veivät ottelu loppupuoliskon selkeästi nimiinsä ja voitto 0-3 Pumalle.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat uudella Lehto areenalla torstaina klo 19.00. Tervetuloa kannustamaan ja tutustumaan uuteen halliin!