
Kuva: Tero Blomberg
PuMa HVA:n uudistunut valmennuskeskusjoukkue aloittaa naisten 1-sarjakautensa paikallisottelulla Tapanilan Erää vastaan lauantaina 26. syyskuuta. PuMa toimii kello 15 alkavan ottelun kotijoukkueena. Lehto Areena on molemmille joukkueille tuttu kotipesä.
HVA eli Helsinki Volleyball Academy on valmennuskeskusjoukkue, joka tekee tiivistä yhteistyötä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kanssa. Joukkue koostuu lukioikäisistä kehityspelaajista, joista suurin osa opiskelee Mäkelänrinteen urheilulukiossa.
Mukana on tuttu ydin viime kaudelta, vaikka enemmistö joukkueen pelaajista on uusia.
Keskiviikkona PuMa HVA kohtasi harjoitusottelussa naisten 1-sarjassa pelaavan LP Vampulan. Ottelu tarjosi nuorelle joukkueelle mahdollisuuden testata peliään ennen lauantain sarja-avausta.
– Eilinen harjoituspeli oli meille todella tärkeä ja saatiin siitä juuri sitä, mitä tässä vaiheessa tarvittiin. Toki 3–2-voitto lämmittää, mutta vielä tärkeämpää oli, että kaikki 15 mukana ollutta pelaajaa pääsivät kentälle ja myös pidempään sivussa olleet pääsivät pitkästä aikaa pelaamaan – ja ja onnistuivat hienosti, kertoo päävalmentaja Elina Raadik.
Raadikin mukaan ottelusta kertyi tärkeää tietoa vielä työstettävistä asioista, mutta mukaan tarttui myös runsaasti onnistumisia. Erityisesti joukkueen energia ja peli-ilme antoivat valmennukselle aihetta tyytyväisyyteen.
– Lauantaina alkaa sitten virallinen kausi ja heti hienolla tavalla Stadin derbyllä Tapanilan Erää vastaan. Vaikka yhteisiä pelejä on alla vähän, nuoret ovat tehneet töitä todella hyvällä asenteella. Uskon, että se sekä uudistuneen joukkueen uusi pelitapa alkavat näkyä kentällä jo lauantaina.
Myös Tapanilan Erä on lähtenyt kauteen uudistuneella joukkueella, vaikka sen riveistä löytyy tuttujakin kasvoja. Erä ehti avata 1-sarjakautensa jo ennen lauantain paikallisottelua 1–3-kotitappiolla Pieksämäen Tsemppiä vastaan, joten joukkue tavoittelee lauantaina kauden ensimmäistä voittoaan.
Stadin Derbyä kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle Lehto Areenalle. Kello 15 alkavasta ottelusta ehtii juuri sopivasti kotiin seuraamaan Suomen peliä ja kannustamaan Veljeksiä lauantain mitaliottelussa, joko pronssiottelussa tai finaalissa sen mukaan, miten välierässä käy.
PuMa HVA – Tapanilan Erä
Lauantaina, 26.9. klo 15
Lehto Areena, Henrik Forsiuksentie 2
Liput: 10/6 euroa ovelta
Ilmainen sisäänpääsy: Alaikäiset ja PuMan pelaajat sekä PuMa Helsingin Mestaruusliigajoukkueen kausikortin lunastaneet