Nuorisotuomarikurssi 7.9. - III-lk 7.-8.9.
PuMa-Volley ryJulkaistu: 11.08.2026 10.45

Nuorisotuomarikurssi 7.9. - III-lk 7.-8.9.

III-lk:n kurssi eli peruskurssi ma 7. - ti 8.9.2026 klo 18.00-21.30. Kurssi järjestetään etäyhteydellä (Google meet), joten varmista etukäteen, että pystyt osallistumaan sellaiseen joko itse tai jonkun toisen osallistujan kanssa yhdessä. Kurssin suorittaneilla on oikeus hankkia tuomarilisenssi.

Mestaruusliiga on jo pitkään tarjonnut aktiivituomareille ilmaisen sisäänpääsyn liigapeleihin, ja toki sama koskee myös 1-sarjoja ja alempiakin tasoja. Aktiivituomariksi ryhtymistäkään ei kannata turhaan pelätä, sillä pelejä ei nimetä kenellekään väkisin tai sellaisia otteluita, joita ei syystä tai toisesta halua viheltää. On mahdollista esim. tuomita vain oman seuran alasarjapelejä. Otteluita ei suinkaan tarvitse tuomita ilmaiseksi, vaan niistä maksetaan palkkio. Kurssille voi hyvin osallistua myös silloin, vaikka ei olisikaan aikeissa viheltää sarjapelejä. Esim. kaikkia paikallissarjojen ja junioreiden pelejä viheltäessä ei tarvitse olla tuomarikorttia, mutta kurssin suorittaminen antaa siihenkin paremmat lähtökohdat. Huom! Tämän tapahtuman ensimmäinen päivä on yhteinen nuorisotuomarikurssin teoriaosuuden kanssa (https://www.suomisport.fi/events/bb20d3e2-e70e-4b7d-92bc-bfd6b0d17638)

Ilmoittaudu siis vain sille kurssille, jonka aiot suorittaa: Suomisport