​PuMan tytöille C-juniorien SM-pronssia
Julkaistu: 10.04.2022 20.47

​PuMan tytöille C-juniorien SM-pronssia

PuMan C1-tytöt voittivat Kuortaneella pelatussa SM-finaaliturnauksessa pronssia. Turnauksen ja suomenmestaruuden voitti Nurmon Jymy ja hopeaa otti ValePa.

Kuortaneen finaaliturnaukseen oli tiensä selvittänyt kaikkiaan 132 joukkueen joukosta maan 16 parasta tyttöjoukkuetta. Turnauksessa pelattiin viikonlopun aikana neljä neljän joukkueen alkulohkoa sekä kolme kierrosta pudotuspelejä. PuMa voitti oman alkulohkonsa ja puolivälierät, mutta hävisi välierässä mestaruuden voittaneelle Nurmolle. Pronssiottelussa PuMa voitti Laihian Lujan 2-1.

PuMan alkulohkossa muut joukkueet olivat Vihdin Lentopallo, Laihian Luja sekä Kempeleen Lentopallo.

Ensimmäisessä ottelussa PuMa kohtasi ViLePan. Tasaisen alun jälkeen PuMa otti pelin hallinnan ja meni selvään erävoittoon vahvan hyökkäyspelinsä ansiosta. Toisessa erässä Vihti pysyi mukana aina 17-17 -tilanteeseen asti, jonka jälkeen PuMan rutiini tuli esiin ja erä kääntyi PuMalle. Koko ottelu PuMalle 2-0 (25-18, 25-20).

Alkulohko toisessa ottelussa PuMa sai vastaansa ennakolta lohkon kovimman vastuksen Laihian Lujan. Laihia hallitsi ensimmäistä erää hienokseltaan ja johti parhaimmillaan jo 20-16. PuMa kuitenkin sai oman syötön ja puolustuksen kuntoon ja Emiliina Heimala pommitti vastustamattomasti viisi PuMa viimeisestä seitsemästä pisteestä Iisa Männistön hyvästä tarjoilusta ja erä PuMalle lopulta selkeästi 25-21. Toinen erä oli tasainen aina tilanteeseen 16-16 asti, jonka jälkeen PuMa meni menojaan. Koko ottelu PuMalle 2-0 (25-21, 25-20).

Kolmannessa alkulohkon pelissä PuMa pelasi Kempeletta vastaan. PuMa hallitsi peliä ja otti selvä voiton luvuin 2-0 (25-16, 25-16). Näin PuMa varmisti alkulohkon voiton puhtaalla pelillä ilman erätappioita.

Sunnuntaiaamuna PuMa kohtaisi D-lohko kakkosen LP Kangasalan. Ottelun alku oli hermostunutta peliä ja Kangasala hallitsi peliä hienokseltaan. Kangasalan 18-17 -johdossa PuMan Marina Kerman asteli syöttöruutuun ja teki syötöillään tuhoisaa jälkeä Kangasalan vastaaoton kustannuksella. Kun vielä Emiliina Heimala säesti vahvoilla hyökkäyksillään, vei PuMa erän 25-21. Toisessa erässä PuMa jatkoi vahvaa syöttöpeliä ja Kangasala joutui jo erän alkupuolella alakynteen. Erä selkeästi PuMalle ja koko ottelu PuMalle 2-0 (25-21, 25-14).

Välierässä PuMa kohtasi Nurmon Jymyn. Ensimmäinen erä oli kauden parasta lentopalloa. Molemmat joukkueet syöttivät kovaa ja puolustivat hyvin. Nurmo johti muutamalla pisteellä läpi erän, mutta PuMa kiri ja pääsi aina 19-19 -tasatilanteeseen asti mutta sen jälkeen Nurmo sai PuMan vastaanoton ongelmiin ja hyökkäsi tehokkaasti passari Sanni Siika-aho pyörittäessä peliä. Erä Nurmolle 25-20. Toisessa erässä PuMalla ei tuntunut onnistuvan oikein mikään ja kun Nurmo sai peliin PuMan kovimmatkin hyökkäykset, se vei erän selvästi ja koko ottelu Nurmolle 0-2 (20-25, 8-25). Näin Nurmo loppuotteluun ja PuMa pronssipeliin.

Pronssiotteluun PuMa sai vastaansa alkulohkostaan tutun Laihian, joka oli aamun ottelussa yllättänyt D-lohkon ykkösen Mikkelin, mutta hävinnyt välierässä VaLePalle niukasti 2-1. Ensimmäisessä erässä PuMa ei oikein päässyt ottelun rytmiin mukaan ja Laihia syötti hyvin. Kun PuMa teki paljon omia virheitä, erä meni helposti Laihialle luvuin 14-25. Toisessa erässä PuMa heräsi puolustamaan upeasti ja erässä nähtiinkin monia pitkiä taistelupalloja. PuMa vei monta pitkää pallorallia ja vei siten erä luvuin 25-20. Kolmas erä oli tasainen alusta loppuun. Tilanteessa 13-13 PuMa otti toisen aikalisänsä ja vei kaksi viimeistä pistettä ja siten koko ottelu ja SM-pronssia luvuin 2-1 (14-25, 25-20, 15-13).

Turnauksen tähdistöön valittiin PuMan koko turnauksen upeasti pelannut libero Milja Henriksson. Muut tähdistövalinnat olivat passari Sanni Siika-aho (Nurmo), yleispelaajat Siiri Kannisto (VaLePa) ja Annika Koivuniemi (Nurmo), keskipelaajat Aino Kantokoski (Nurmo) ja Saara Tyrkkö (VaLePa) sekä hakkuri Veera Saloranta (LP Kangasala).

PuMa-Volleyn SM-pronssimitalistit 2021-2022:

Iisa Männistö
Elli Lahdes
Ava Havulinna
Milja Henriksson
Emiliina Heimala
Viena Moliis
Sole Juuri-Oja
Veera Virtanen
Marina Kerman
Maria Lainet
Anna Laaksonen


Päävalmentaja Seppo Siika-aho
Valmentaja Klaus Henriksson
Huoltaja Saija Havulinna
Joukkueenjohtaja Antti Havulinna