Vaikea 3-2-voitto PuMalle Turun Tovereista
PuMa-Volley ryJulkaistu: 15.02.2021 10.21

Vaikea 3-2-voitto PuMalle Turun Tovereista

PuMa Volley kohtasi Turun Toverit naisten 1-sarjapelissä Puistolassa Helsingissä. Ville pisti parastaan kuulutuksissa ja tunnelma ihan korkealla. Yleisöä ei toki korona aikana sallittu, mutta fb-streemit päällä.

TuTo aloitti vahvalla syötöllä. PuMa ihan häkeltyi alun vaikeuksista ja peli haki muotoaan. PuMan pelaajat eivät olleet tällä kertaa pelissä ihan täydessä iskussa ja se näkyi koko pelin ajan. TuTolla kentällä hääri innostunut kuusikko. Ensimmäinen erä TuTolle PuMan kiriyrityksistä huolimatta.

Toiseen erään PuMa vaihtoi ja lähti nuorikkokuusikolla. Sen peli ei kuitenkaan kantanut TuTon takoessa hyvällä syötöllä, hyvällä puolustuksella ja virheettömällä järkipelaamisella pisteitä. PuMa jalkoi tilannetta haltuun vaihtojen myötä erän lopulla. PuMa kiri ja kiri. Mentiin jatkopalloille asti. Lopulta PuMa nappasi sen ratkaisevan. Erä PuMalle 26-24.

PuMan vaikeudet jatkuivat kolmannessa erässä. Liikaa syöttö- ja vastaanottovirheitä, keskihyökkäys ei löytänyt rytmiä tässä pelissä. Torjunta ja puolustus eivät oikein toimineet. TuTo hallitsi kolmatta erää ja PuMan kiristä huolimatta hoiti erän heille.

Neljännessä erässä PuMa ryhdistäytyi. Pelaava kuusikko oli vakioitu ja voittoa lähdettiin tavoittelemaan. Tässä erässä PuMalla oli eka kertaa hallinta ja palikat käsissä. TuTo teki kiriä mutta pistekaulalla PuMa hoiti erän kotiin.

Viides erä oli sitten jännitystä. Kenelle arvokas viimeinen piste menee. TuTo otti erän alussa hallinnan mutta PuMa tasoitti. TuTolla uusi kiri ja kovin jännäksi meni loppu. TuTolla jo ottelupallokin 14-13 mutta Jossu paukautti ensin keskihyökkäyksen kenttään ja sitten vielä syötti hyvin. Hakkuri Oona sai päättää erän namipaikasta 17-15:een ja koko pelin PuMalle 3-2.

.

Torstaina uudestaan: PuMa vierailee Töölön Kisahallilla HEL Volleyn vieraana, peli klo 19. Ja sunnuntaina 21.2. PuMan vieraaksi tulee Kuortaneen urheiluopisto, peli klo 16.

Tulokset ja tilasto.

Kuvat Paul Laurell