PuMalla hyvä peli Salossa
10.11.2020 14.35 Uutiset / PuMa-Volley ry

Päävalmentaja Rauno Muukka valoi uskoa: "Olemme pelissä mukana"

Puman ykkösnaiset pelasivat sunnuntaina Salon Viesti Akatemiaa vastaan hyvän, tasaisen pelin. Erityisesti yleispelaajat olivat hyvässä vireessä, mikä onkin joukkueen kivijalka. PuMa sai hyvän alun ja hallitsi ensimmäistä erää vahvalla hyökkäyspelillä. Jotenkin kuitenkin erän loppua kohden pari vastaanottovirhettä ja Salon vahvat hyökkäykset veivät erän Salolle.

PuMa ei kuitenkaan lannistunut vaan toisessa erässä vaan kovempi yrittäminen. Viesti-Akatemia notkahti erän lopussa ja PuMan Sara ja Minttu antoivat kentän soida. Minttu jopa nousi kentän kuningattareksi parhailla hyökkäyspisteillä. Erän lopussa viimeisen pisteen osalta nähtiin pieni jännitysnäytelmä, kun pistettä saatiin odottaa. Salon Minja Himanen sai hyvän syöttöputken päälle mutta lopulta PuMa sitten ratkaisi omalla hyökkäyksellä viimeisen pisteen. Tilanne 1-1 pitkälle erätauolle mentäessä.

Salo teki rytmin muutosta kolmanteen erään. Keskeltä tultiin aikaisempaa enemmän. Puolustuksen tehokkuudessa Salo oli PuMaa edellä ja pallo aina vaan palautettiin. PuMa nousi hienosti johtoon erässä hakkuri Oona Laurellin kolmella peräkkäisellä hyökkäyksellä. Lopulta Puma kaatui kuitenkin vastaanottovirheisiin. 25 % vastaanotolla ei voi voittaa 43 % pelannutta vastustajaa.

Tällä kaavalla mentiin myös 4. erä. Yksitoista vastaanottovirhettä erässä ei voi tuottaa voittoa ja lopputulemaksi 3-1.

Pelistä jäi kuitenkin hyvä maku. PuMa oli vahva verkolla. Torjunnan ja puolustuksen yhteistyö aikaisempaa parempaa. Syöttösuunnat kutakuinkin toimivat. Vastaanotto vaan kuntoon, niin kautta on hyvä jatkaa!

Parhaana pelaajana palkittiin Minttu Junno.

Seuraavaksi PuMa pelaa lauantaina 14.11. Tampereella Rantaperkiön Iskua vastaan.

Sarjatilanne



   
Lisää uutisia
PuMa-Volley ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat