D-pojilla hyvää peliä
Julkaistu: 10.10.2020 00.00

D-pojilla hyvää peliä

Etelä-Suomen kaikki yhdeksän D-poikien sarjan joukkuetta olivat koolla Puistolassa lauantaina kahdessa turnauksessa. Lentopalloliiton linjausten mukaisesti yleisöä ei otettu paikalle. Buffa sitten peruttiin ja mokkapalat jäivät omiin herkutteluihin.

Pelien taso oli mennyt eteenpäin kahden viikon takaisesta ensimmäisestä turnauksesta. Aloitusvirheitä oli huomattavasti vähemmän, vastaanotto ja verkkopelaaminen kehittynyt. Pelaamiseen oli jo sytytty.

Lohkossa 1 PuMan Akatemia-pojat olivat tuttuun tapaan vahvimpia mutta viimeisessä ottelussa PuMan Smash pisti kovasti kampoihin ihan jatkopalloille asti. Ottelu olikin turnauksien viimeisenä otteluna oikea kohokohta hyvine palloralleineen ja pelissä oli jo oikeaa hyökkäystä ilmassa.

Lohkon toisen sijan kahden turnauksen alkupeleissä vei Porvoon NMKY. Pojilla varmahkoa hyvää suoritusta. Smash kolmannelle sijalle. Joukkue pisti Porvoonkin koville mutta virheet erien lopussa kostautuivat, ettei voittoon vielä yltäneet. Salpis sitten 4. ja PuMan ED -pojat 5. Mutta ED:kin saa olla päivään erittäin tyytyväinen, sillä pelisuoritukset olivat hyviä ja koko ajan parani.

Toisessa lohkossa PuMan Kings esitti hienoa peliä. Peli vain parani päivän edetessä ja kolmen kosketuksen pallorallit vakiintuivat ja virheet karsiutuivat. Tuloksena turnausvoitto. Lopputulokset kääntyivätkin hiukan toisin päin, kun viime turnauksen voittajat, PuMan Kioskipojat, hakivat tänään pelimoodia. Syötöissä tuli luvattoman paljon virheitä ja hiukan asennettakin haeskeltiin. Joka tapauksessa kahdesta turnauksesta PuMan joukkueille kaksoisvoitto 2. lohkossa ja molemmat joukkueet A-pooliin.

Kahden kierroksen tasolohkoista PuMan joukkueet nyt sitten etenevät, niin että kolme on A-poolissa ja kaksi B-poolissa.

Seuraavaksi D-pojat lähtevät harjoittelussa opettelemaan ison kentän peliä valmistautumalla D-ikäisten tuleviin 6vs6-turnauksiin.

Tulokset