
Kuva: Tero Blomberg
Suomen suurimman juniorilentopalloseuran PuMa-Volley ry:n perustama PuMa Helsinki hakee liigalisenssiä naisten Mestaruusliigaan kaudelle 2026–2027.
PuMa-Volley ry tulee PuMa Helsingin suurimmaksi omistajaksi. Huippulentopallojoukkueen taakse on tulossa myös muita eteläsuomalaisia kasvattajaseuroja.
Uusi Mestaruusliigajoukkue on huipennus pelaajapolulle, joka mahdollistaa nuorille lupauksille matkan juniorijoukkueista aina liigatasolle asti myös pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä lupaavimmat juniorit joutuvat hakeutumaan muualle Suomeen.
“Haluamme auttaa näitä nuoria saavuttamaan unelmansa omalla kotiseudullaan”, PuMa Helsingin vt. toimitusjohtajana aloittanut Seppo Siika-aho sanoo.
“Olen innoissani, että nyt avautuu mahdollisuus pelata Mestaruusliigassa oman kotiseudun ja oman seuran joukkueessa. Oma pelaajapolkuni on kulkenut kasvattajaseurastani Blues Volleysta Mestaruusliigaan saakka”, kertoo PuMa-Volleyssa pitkään pelannut ja tällä hetkellä Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva ja Helsinki Volleyball Academyssa harjoitteleva passari Sanni Suomela.
Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista on kansainvälisesti suurta suosiota nauttivan lajin vetovoiman ja yleisömäärien kasvattaminen pääkaupunkiseudulla. Alueella on jo nyt Suomen laajin lentopalloyhteisö niin lasten kuin aikuisten harrastajamäärissä mitattuna.
“Tavoitteemme on vahvistaa lentopallon asemaa pääkaupunkiseudulla entisestään niin urheilevien nuorten, urheilua seuraavan yleisön kuin yrityskumppaneidenkin silmissä”, Siika-aho kertoo.
Lentopalloliitto on antanut PuMa Helsingin taustayhtiölle luvan hakea kaudelle 2026–2027 liigalisenssiä, jonka myöntämisestä päätetään helmikuussa 2026. Taustayhtiön nimi on Lentopalloseura PuMa Helsinki Oy.
Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna pitää erittäin tärkeänä, että lentopallon nykyinen vahva kehitys jatkuu pääkaupunkiseudulla.
”PuMa-Volley tekee juuri Suomen Lentopalloliiton strategian mukaista työtä, jonka avulla lentopallo kasvaa myös harrastaja- ja kilpailijalisenssien muodossa. Olen erittäin kiitollinen vahvan seuran tekemästä työstä ja kunnianhimoisista tavoitteista”, Lauri Inna sanoo.
“Liigajoukkue pääkaupunkiseudulla lisäisi Mestaruusliigan kiinnostavuutta ja näkyvyyttä merkittävästi", hän jatkaa.
PuMa Helsinki on nyt rakentamassa pääkaupunkiseudulle kestävää, ammattimaista ja avointa liigatoiminnan mallia. Uuden aikakauden ytimessä on yhteistyöhön perustuva toimintamalli, jossa liigatoiminta syntyy vahvan juniorityön jatkumoksi.
PuMa Helsinki sitoutuu valmennusosaamisen jakamiseen, kummipelaajatoimintaan ja muihin yhteistyön muotoihin, joilla vahvistetaan vastuullista pelaajapolkua pääkaupunkiseudulla.
“Etelä-Suomessa on useita vahvoja kasvattajaseuroja. Haluamme osaltamme tukea heidän toimintaansa ja löytää kaikkia hyödyttäviä yhteistyön muotoja”, Siika-aho sanoo.
PuMa Helsingin toiminnan organisoituminen ja urheilupuolen rekrytoinnit ovat käynnissä. Kaudella 2026–2027 joukkueen kotipesänä tulee toimimaan Helsingin Tapulikaupungissa sijaitseva Lehto Areena.
Osaksi kokonaisuutta siirtyy myös lentopalloliiton alueellinen valmennuskeskus, Mäkelänrinteen urheilulukion yhteydessä toimiva Helsinki Volleyball Academy.
PuMa Helsinki kokoaa tällä hetkellä rahoitusta, joka turvaa Mestaruusliigassa toimimisen.
Liigahankkeen lanseeraus on Lehto Areenalla sunnuntaina 7.12. klo 16–18 järjestettävän lentisriehan yhteydessä.
PuMa Helsinki on PuMa-Volleyn marraskuussa 2025 perustama seura, joka hakee paikkaa naisten lentopallon Mestaruusliigaan. PuMa-Volley ry on yksi Lentopalloseura PuMa Helsinki Oy:n suurimmista omistajista.
PuMa-Volley ry on vuonna 1989 perustettu pohjoishelsinkiläinen juniorilentopalloseura, jonka toiminta keskittyy lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Seuran nimi PuMa on lyhenne seuran alkuperäisestä toiminta-alueesta Puistolassa ja Malmilla. Seurassa harrastaa ja kilpailee yli 500 lasta ja nuorta lentopallon eri sarjatasoilla. PuMa-Volley on tunnettu pitkäjänteisestä nuorisotyöstään, josta se on saanut Sinettiseura- ja Tähtiseura-tunnustuksia useasti. Seura on valittu myös vuoden helsinkiläiseksi urheiluseuraksi. PuMa-Volleyn toiminta perustuu koulutettuihin valmentajiin, vahvaan vapaaehtoistyöhön ja selkeisiin harrastus- ja kilpailupolkuihin aina aloittelijoista akatemiaryhmiin saakka.