A-tytöillä mukava kaudenavaus turnausvoitolla
Julkaistu: 19.09.2020 00.00

A-tytöillä mukava kaudenavaus turnausvoitolla

Pitkän turnaustauon jälkeen A-tyttöjen kausi alkoi kolmella 2-0 voitolla tasoturnauksessa Myyrmäessä. Turnauksen tavoitteena oli pyrkiä säilyttämään oma pelitaso jokaisen pelin läpi ja saada lisää pelituntumaa uudella joukkueella. Näissä tavoitteissa onnistuttiinkin hyvin, mikä näkyy myös pelien lopputuloksissa.

Ensimmäisessä ottelussa VanLea vastaan haettiin vielä vähän tatsia, mutta alun jälkeen oma peli saatiin rullaamaan, ja siitä onnistuneesti kauden avausvoitto.

Ruokatauon jälkeen, (kiitos Raijalle mikron tuomisesta), vastaan asettui Kimmo Volley Lahdesta. Vastustaja aloitti vahvalla pelillä ja pääsi ottelussa niskan päälle. Puman tytöt saivat kuitenkin päänsä kasattua: erä Pumalle 25-21. Ensimmäisen erän hairahduksesta sisuuntuneena toinen erä pelattiin vahvasti: lopputulos 25-13 Pumalle.

Viimeisen pelin vastustajana oli Kausalan Yritys. Pelin aikana kokeiltiin erilaisia kokoonpanoja tulevaa kautta silmällä pitäen. Puma voitti pelin 2-0 pelaamalla varmalla otteella, pienistä notkahduksista huolimatta. Näin päivästä jäi käteen onnistunut fiilis ja kolme voittoa.

Hienoja suorituksia nähtiin jokaisella pelipaikalla. Torjuntapeli oli erittäin hyvää ja keskipelaamisessa alkaa näkyä treeneissä tehdyt lukemattomat toistot. Päivän ehdoton onnistuja oli yleispelaajan paikalla pelannut hurja vasenkätinen Ella Häsä. Ella loisti etukentällä hyökkäyksillään jättäen vastustajat sanattomiksi. Vaikeissa paikoissa hän piti pään kylmänä ja teki järkeviä ratkaisuja. Sama meno jatkui takakentällä, jossa Ella laittoi kaikkensa peliin ja haki mitä hienompia hakupalloja sytyttäen koko joukkueen pelimoodiin.

Iso kiitos sairastuvalla olevalle Ainolle, joka vahti kunniallisesti joukkueen arvotavaroita ja piti huolen, että vaihtopenkiltä ei kannustusta puuttunut!

Turnaustulokset

Tästä on hyvä kääntää katse kohti seuraavaa marraskuun alun A-turnausta, joka meidän osalta on C-pooli ja järjestettäneen Joensuussa. Ennen idän valloittamista kuitenkin hiotaan vielä viimeisetkin kuviot kuntoon treenisalin puolella.

- Kapteeni Jatta -