Kuva: MLahdes
PuMa Volley N1 on edennyt Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle. PuMa voitti Lempon 2-sarjajoukkueen selvin luvuin Cupin toisen kierroksen ottelussa Lempäälässä.
Kolmannen kierroksen ottelussa 1-sarjatasolla pelaava PuMa pääsee ottamaan mittaa Mestaruusliigassa pelaavasta Oriveden Ponnistuksesta. Ottelu pelataan keskiviikkona 13.11. klo 18.30 Lehto Areenalla eli Tapulin liikuntakeskuksessa. Jo 40 vuotta liigassa viihtynyt Orpo on ottanut Cup-mestaruuden nimiinsä viimeksi vuonna 2018. Edelliset ykkössijat Orpo kuittasi peräkkäisinä vuosina 1996 ja 1997.
Pääkaupunkiseudun lentopalloyleisölle tarjoillaan harvinaista herkkua, kun PuMan nuori ja taitava joukkue pääsee näyttämään kyntensä. PuMa Volley järjestää ottelussa myös väliaikaohjelmaa kaikenikäisille junioripelaajille. Tule testaamaan, miltä tuntuu pallotella isolla peliareenalla!
Lentopallon Suomen Cupin perinteet ulottuvat vuoteen 1968. Kilpailussa pelataan Cupin perinteisessä tulos tai ulos -hengessä: voittanut joukkue jatkaa seuraavalle kierrokselle, ja hävinnyt putoaa. Tänä vuonna Suomen Cupin mestaruudesta taistelevat Mestaruusliiga-, 1-sarja- sekä 2-sarjajoukkueet, mikä tuo oman mausteensa kilpailuun. Eri sarjatason joukkueiden kohtaamisista syntyy ainutlaatuisia lentopallotapahtumia eri puolilla Suomea.
Tervetuloa mukaan seuraamaan huippulentopalloa!
Peli pelataan Lehto Areenalla, Tapulin Liikuntakeskuksessa osoitteessa Henrik Forsiuksentie 2.
Liput ovelta 10/6 euroa. Kausikortin haltijat ja etelän alueen juniorit ilmaiseksi. Pumanaisten tunnetusti tuoreet ja herkulliset leivonnaiset kahviosta.
16.01.2025 14.04 | Ennakko: JymyVolley PuMa N1:n vieraaksi |
02.01.2025 21.03 | Valmentajaklinikka PuMa N1 - Salpis pelin yhteydessä |
27.12.2024 21.34 | Laura Järvinen PuMa N1:n fysiikkavalmentajaksi |
11.12.2024 11.13 | Ennakko: PuMa suuntaa Mäntyharjulle ja vastaan asettuu Joen Juju |
27.11.2024 17.12 | Ennakko: Kuortane PuMa N1:n vieraaksi |
20.11.2024 13.27 | Ennakko: PuMa N1 haastaa sarjajohtajan |