Pumalle 3-0 -voitto Kiskosta
Julkaistu: 18.01.2021 10.31

Pumalle 3-0 -voitto Kiskosta

Naisten ykkössarjaa jatkettiin pidemmän pelien lykkäämisjakson jälkeen. Puma kohtaisi sunnuntaina Oulun Kiskon suljetuin ovin. Peli streemattiin PuMan facebook-sivuille.

Puma osoitti pelissä ihan erilaista pirteyttä kuin joulun alla pelatuissa peleissä. Peliasioita oli viimeistelty. Torjunnat kädet olivat erinomaisesti vastassa ja torjunnoilla tehtiinkin aika hyvä määrä pisteitä. Vastaanotto piti kuka kuinkin. Joitakin välipalloja tosin vielä ”arvottiin”. Riittävästä vastaanotosta päästiin sitten jo rakentamaan hyökkäystä, joka olikin vahvaa. Sara paukutti välillä oikeinkin näyttävästi palloa. Assi ja Oona olivat hyvässä vedossa, kunhan vain palloa saivat. Nuorikkomme Siiri teki taidokkaita suuntauksia hyökkäyksissä. Puolustus toimi pirtsakkaasti Hannan hääriessä kentällä. Suuri merkitys oli nyt aikaisempaa paremmilla syötön suuntauksilla. Mm. Lina kävi vaihdosta paukuttamassa syöttöjä takanurkkaan.

Tuloksena olikin puhdas peli 3-0. PuMa osoitti erän loppua kohti edetessä vahvuutta. Vaikka erän alussa oltiin hiukan jäljessä, tehtiin kirit ja erän loput osattiin nyt pelata.


Parhaina pelaajina palkittiin PuMasta Sara Aito ja Kiskosta Minna Uusi-Illikainen.


Kuvat Paul Laurell

Ottelutilastot